Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2024 teemana on nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantaminen.
Yhteisvastuukeräys on Suomen ev.lut. kirkon vuosittainen suurkeräys ja välittämisen kansanliike. Yhteisvastuulla autetaan kaikein heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
Vuonna 2024 Yhteisvastuu auttaa nuoria, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuutensa hyvään elämään Suomessa ja maailmalla.
Nuorten yksinäisyys ei ole koronarajoitusten purkamisen jälkeen laskenut entiselle tasolleen vaan on korkeammalla kuin koskaan aiemmin. Tällä hetkellä joka kuudes nuori Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Joka neljännellä ei ole porukkaa, johon kuuluisi. Yhtä moni on vailla ainuttakaan läheistä ystävää. Yksinäisyys on ahdistava, yksilöllinen kokemus ulkopuolisuudesta ja erillisyydestä.
Yhteisvastuukeräykseen lahjoitettujen varojen avulla vuoden yhteistyökumppani HelsinkiMissio auttaa yksinäisiä nuoria tarjoamalla kriisi- ja keskusteluapua ympäri Suomen. School to Belong-ohjelma auttaa kouluja tunnistamaan, lievittämään ja puuttumaan nuorten yksinäisyyteen. Lahjoituksin tuetaan myös Nuorten kriisipistettä, joka tarjoaa nuorille matalan kynnyksen ammatillista keskusteluapua ja vapaaehtoisen tukihenkilön tukea.
Myös maailmalla kriisitilanteissa elää lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat kipeästi turvaa ja mahdollisuuden valoisampaan tulevaisuuteen. Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahasto auttaa Yhteisvastuukeräyksen varoilla maailman katastrofialueilla esimerkiksi mahdollistamalla lasten ja nuorten koulunkäyntiä sekä ammatillista koulutusta.
Ilman apuamme nuoret eivät selviä yksin. Meidän jokaisen tuki on tärkeä.
Voit lahjoittaa käyttämällä joitain seuraavista maksutavoista:
Mobilepay: 58998
Tilisiirto: viitenumero 308676
tai verkossa, johon pääset tästä linkistä
Keräyslupa: RA/2020/639/Kirkkopalvelut (voimassa toistaiseksi) ja ÅLR/2023/7525 (voimassa 1.1. – 31.12.2024).
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä