Kulttuuriperintö

Kirkollinen kulttuuriperintö kuuluu kaikille

Kirkollisella kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan ihmisen toiminnasta syntynyttä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon aineellista, henkistä ja hengellistä perintöä. Aineelliseen kulttuuriperintöön kuuluvat kulttuuriympäristö ja maisema, kirkollinen rakennusperintö, muinaisjäännökset sekä kirkollinen esineistö ja taide. Osa näistä on lainsäädännöllä suojeltu tai muilla tavoilla määritelty arvokkaaksi. Aineettomalla kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan kirkon elävää perintöä: henkistä ja hengellistäperinnettä, esimerkiksi kirkkomusiikkia, kirkollista tapakulttuuria ja jumalanpalveluskäytäntöjä.

Perustuslain mukaan vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Jokainen on osallinen kulttuuriperinnöstä ja kaikilla on siihen oikeus. Se auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja kohtaamaan muita. Kulttuuriperintö auttaa meitä myös ymmärtämään nykyisyyttä ja rakentamaan tulevaisuutta. Lisäksi muut lait, kuten kirkkolaki, kirkkojärjestys ja muinaismuistolaki säätävät kulttuuriperinnön hoidosta.

Kirkollisen kulttuuriperinnön suunnitelmallinen ylläpito ja vaaliminen edistävät kestävän kehityksen tavoitteita sekä säilyttävät ja siirtävät kansallisesti arvokasta kulttuuriomaisuutta tuleville sukupolville.

Kulttuuriperintö on kirkollisen toiminnan ydintä. Se kuuluu kirkon kaikkiin työmuotoihin ja on osa elävää ja eteenpäin katsovaa toiminnallisuutta. Kirkon toiminta säilyttää, välittää ja luo uutta kulttuuriperintöä.

Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat ja seurakuntayhtymät taltioivat aineellista kulttuuriperintöään sähköiseen Basis -järjestelmään osana Kirkon kulttuuriperintöstrategiaa 2024. Rakennusten ja esineistön inventoinnin perusideana on tuoda viranomaisille luotettavaa tietoa muun muassa näiden historiasta ja kunnosta, sekä parantaa niiden digitaalista saavutettavuutta.