Rippikoulun säännöt

Osallistumalla rippikouluun sitoudut näihin sääntöihin.

Leiriä koskevia yhteisiä turvallisuussääntöjä:

En käytä päihdyttäviä aineita enkä tupakoi. Ymmärrän, että päihteiden käyttö aiheuttaa leirin keskeyttämisen, yhteydenoton vanhempiini ja kotiin kuljetuksen omin kustannuksin.

Noudatan annettuja ohjeita ja aikatauluja.

Jos rikon jotakin toisen omaa korvaan sen mahdollisuuksien mukaan.

Otan huomioon toiset.

Kännykän voin ottaa mukaan, mutta sen käytöstä annetaan tarkemmat ohjeet leirillä.

Osallistun rippikoulun ohjelmaan.

Veden ääressä, pesu- ja saunatiloissa liikun varovasti ja kunnioitan toisen vuoroa, yksityisyyttä ja tilaa.

Yöt ovat nukkumista varten, annan yörauhan itselleni ja muille.

En poistu luvatta leirialueelta enkä myöskään hiljaisuuden aikana leiriläisille osoitetusta majoitustilasta.

Elän siististi enkä roskaa.

Huolehdin omista tavaroistani enkä koske toisen omaisuuteen ilman lupaa.

Puhun nätisti ja kuuntelen toisen mielipidettä.

Autan toisia ja pyydän apua tarvittaessa.

Tiedän, että mahdollisten ongelmatilanteiden varalta seurakuntamme

rippikoulutyön ohjesäännössä sanotaan:

”Mikäli rippikoululainen toistuvasti laiminlyö hänelle annettuja ohjeita tai häiritsee opetusta tai rippileirin muuta toimintaa tai vaarantaa toisten turvallisuutta vastuuaikuisten tulee auttaa häntä henkilökohtaisen ohjauksen ja keskustelun avulla.

Jos se ei johda tulokseen, rippikoulua johtavan papin tulee ottaa yhteyttä rippikoululaisen vanhempiin tai huoltajaan. Mikäli myönteisen ratkaisuun ei päästä, rippikoulun käynnin keskeyttämisestä ja sen siirtämisestä toiseen ajankohtaan päättää kirkkoherra vastuuaikuisten esityksestä.”

Jos rippileiri ei olekaan sopiva niin rippikoululaisella on mahdollisuus päivärippikouluun.