Hyppää sisältöön

Alttaritaulut

Vanha alttarilaite

Siuntion kirkon vanha alttarilaite kuvasi Kristuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta. Alttarilaite hankittiin kirkkoon vuonna 1633. Sitä ei tiedetä kenen toimesta tämä alttaritaulu kirkkoon saatiin. Nykykäsityksen mukaan vanha alttarilaite koostui veistoksista ja maalauksista.

Siuntion Pyhän Pietarin kirkosta on säilynyt yhteensä 8 puuveistosta, joita säilytetään Kansallismuseossa. Ainoa kirkossa yhä esillä oleva tähän sarjaan kuulunut veistos on puinen krusifiksi alttaritaulun vieressä, joka kuvaa kristuksen ristiinnaulitsemista.

Itse alttarimaalaus puolestaan on ollut jaettuna kolmeen osaan, joista arkistoaineiston perusteella yksi osa on esittänyt Kristuksen ylösnousemusta. Alttarimaalauksen nykyinen sijainti on tuntematon.

Vuonna 1730 Suitian kartanonherra, paroni Carl Henrik Wrangel halusi ostaa kirkkoon uuden alttaritaulun. Wrangel tilasi uuden taulun maalari Paschilta ja maksoi etukäteen puolet taulun hinnasta. Kirkko sai kuitenkin odottaa uutta alttaritaulua vielä pitkään, sillä Paschin työpaja syttyi tuleen kesken taulun maalauksen ja tuhoutui. 

Vanha alttarilaite siirrettiin suomenkieliseen puukirkkoon uuden alttaritaulun tieltä vuonna 1773.

Vanhan alttaritaulun nykyinen sijainti on tuntematon.

Krusifiksi kirkossa

Uusi alttaritaulu

Pyhän Pietarin kirkon alttaritaulu ja alttari

 

Vuonna 1773 kirkko sai uuden Tukholmassa maalatun alttaritaulun, joka esittää Kristusta Getsemanessa. Taulun lahjoitti vapaaherratar Reuterholm. Uusi alttaritaulu kehystettiin kultaisin kehyksin ja taulun alle koristeltiin Reuterholm ja Gyllenestjerna sukujen vaakunat, sekä kirjoitus:

"Tämä alttaritaulu on Siuntion kivikirkkoon lahjoitettu maksuksi hautakappelin rakentamisesta vuonna 1773 Suitian ja Pikkalan kartanonrouvan valtaneuvoksetar ja vapaaherratar Reurerholmin s. Gyllenestjernan toimesta, kuten myös hänen poikain herrojen paroni Axel Christianin ja paroni Gustaf Adolf Reuterholmin ohella, syvää kunnoitusta ja ylistystä Jumalalle osoittaen kuten Siuntion seurakunnalle, Hänen Kuninkaalliselle Korkeudelle Majesteetilleen, sekä valtioneuvos paroni Christian Reuterholmille iankaikkisesti. Vanha alttaritaulu on konservoitu ja siirretty suomenkieliseen puukirkkoon."

Jumalan silmä alttaritaulussa
Jumalan kaikkinäkevä silmä alttaritaulussa