Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yhteisvastuukeräys 2025 vahvistaa nuorten tulevaisuususkoa, toivoa ja toimijuutta.
Yhteisvastuukeräys on Suomen ev.lut. kirkon vuosittainen suurkeräys ja välittämisen kansanliike. Yhteisvastuulla autetaan kaikein heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
Vuoden 2025 Yhteisvastuukeräys vahvistaa nuorten mahdollisuuksia unelmoida ja rakentaa turvallista tulevaisuutta. Nuorten tulevaisuususko on elintärkeää, sillä se antaa heille luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa. Ilman tasavertaisia lähtökohtia yhteiskunta jakautuu eriarvoisesti, jolloin toisilla on mahdollisuuksia ja toisilla ei.
Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan Suomen Partiolaisten valtakunnallista toimintaa. Kerättyjen varojen avulla poistetaan muun muassa taloudellisia esteitä, jotta mahdollisimman moni nuori voisi osallistua partiotoimintaan, kuten leireille ja retkille, sekä hankkia tarvittavia varusteita. Lisäksi kehitetään uusia tapoja tavoittaa nuoria, joilla ei vielä ole merkityksellistä harrastusta. Näin vahvistetaan yhteisöllisyyttä, tunne- ja turvataitoja sekä moninaisuuden ymmärtämistä.
Osa tuotoista ohjataan Suomen evankelis-luterilaisille seurakunnille kunkin seurakunnan oman alueen nuorten tukemiseen sekä muuhun paikallisesti tehtävään sosiaaliseen auttamistyöhön kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyväksi.
Kansainvälisesti Yhteisvastuukeräys tukee Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoa, joka tarjoaa elintärkeää apua maailman kriisialueilla. Keräysvaroilla mahdollistetaan esimerkiksi nuorten koulunkäynnin jatkuminen kriisialueilla ja rakennetaan heille parempia edellytyksiä turvalliselle ja toiveikkaalle tulevaisuudelle.
Ilman apuamme nuoret eivät selviä yksin. Meidän jokaisen tuki on tärkeä.
Voit lahjoittaa käyttämällä joitain seuraavista maksutavoista:
Mobilepay: 58998
Tilisiirto: viitenumero 308676
tai verkossa, johon pääset tästä linkistä
Keräyslupa: RA/2020/639/Kirkkopalvelut (voimassa toistaiseksi) ja Ahvenanmaalla: Keräyslupa ÅLR 2024/7687, voimassa 1.1. – 31.12.2025.