Helatorstai 2012

Psalmi 47:6-9, Jes. 33:5-6, Room. 8:31-39 ja Luuk. 24:46-53

Saarna Ismo Turunen

Sunnuntaina katselimme Mooseksen taivasta kohti nostettuja käsiä, Jumalan sauva toisessa kädessä vielä korkeammalla. Alapuolella sodittiin. Käsien asennon perusteella Jumala vaikutti sodassa menestymiseen ja menehtymiseen. Näistä käsistä siirryimme ajatuksissamme äidin ja isän lapsen syliinsä sulkeviin käsiin.

Tänään, Jeesuksen muuttopäivänä, näemme Jeesuksen kädet, jotka myös on nostettu ylös. Nämä kädet eivät kutsu keskuuteemme Jumalan sotaisaa tuhoa. Jeesus kohottaa kätensä siunatakseen meidät. Me luemme, että siunatessaan hän erkanee opetuslapsista ja häntä seuranneista naisista, ja hänet otetaan ylös taivaaseen.

Jumala asuu taivaassa, me sanomme. Luimme Jesajan sanat: Ylhäinen on Herra! Hän asuu korkeudessa. Miten me voimme tämän ymmärtää? Että Jeesus muuttaa pois taivaaseen ollakseen läsnä maailmassa. Merkillinen, pohdiskelun arvoinen asia. Ei siis muuttopäivä, vaan jonkinlainen solmupäivä? Liike ikään kuin menee poispäin mutta se tuleekin tännepäin, keskellemme?

Teologit, dogmaatikot, sanovat, että Jumala on transsendentti. Hän on yläpuolella tai toisella puolella. Jumala on, mutta hän on tavalla, joka ei ole meidän olemistamme. Jumala on meidän Raamattuun pohjautuvassa ajattelussa hän, jolla on oikeus ja valta sanoa: Minä olen se joka minä olen (2. Moos. 3:14).

Jumalan nimeen minä olen liittyy vahvasti ajatus siitä, jonka Raamattu pukee sanoiksi minä olen sinun kanssasi. Jumala kutsuu Aabrahamia matkalle maahan, jossa hän lupaa olla hänen kanssaan. Hän antaa saman lupauksen Iisakille (1. Moos 26:3, 24), Jaakobille (1. Moos 28:15) ja Daavidille (1. Kun. 11:38). Mooseksen ja Jumalan välisissä keskusteluissa nousee aina uudestaan pinnalle Mooseksen vaatimus ja Jumalan lupaus siitä, että Jumala kulkisi kansansa kanssa.

Kun me luemme helatorstain Jeesuksesta, me emme näe tapahtumaa kansakoulun opetuskuvan kaltaisena, jossa pilvi kohottaa Jeesuksen opetuslasten luota ylös taivaaseen. Me ajattelemme hänestä toisin. Me ajattelemme lähtien Vanhan testamentin ajattelusta, että Jumala on ja että hän on kanssamme. Siitä siunaukseen kohotetut kädet kertovat.

Jeesus keskusteli Johanneksen evankeliumin neljännen luvun mukaan samarialaisen naisen kanssa. Ensin juteltiin naisen elämästä, rakkauden kaipuusta, hänen miehistään. Sitten keskusteltiin rukouksesta ja oikeasta jumalanpalveluspaikasta. Lopulta Jeesus ja nainen keskustelivat siitä, kuka Jeesus on. Nainen sanoi, että kun Messias, Kristus, tulee, hän selvittää kaikki heidän vaikeat kysymyksensä. Jeesus vastasi: Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.

Tästä me puhumme, kun kerromme Jeesuksen siunaavista käsistä ja hänen siunauksestaan. Jumala on läsnä, hän on meidän kanssamme ja hän keskustelee meidän kanssamme.

Mutta mitä se on, että Jumala on meidän kanssamme? Mitä on siunaus, jonka Jeesuksen opetuslasten ylle kohotetut kädet antavat?

Luin eilen Hbl:sta nuorten suhtautumisesta huumausaineisiin ja huumausaineiden käytöstä. Diakonissalaitoksen palvelutarjonnassa saatujen kokemusten perusteella kerrotaan, että nuorten asenteet kannabikseen muuttuvat vauhdilla myönteisemmiksi, että etsivää ja tukevaa työtä tarvitsevien ja käyttävien lukumäärä lisääntyy vauhdilla, että huumausaineiden käytön aloittamisen alaikäraja on nyt 11-12 vuoden kohdalla, että nuorten 13-15 ikäisten käyttäjien joukossa jo on heitä, jotka eivät löydä kädestä suonta, johon pistää, vaan he joutuvat pistämään huumeen kaulaan.

Tämä on yksi esimerkki siitä, että tähän meidän maailmaan ei kerta kaikkiaan sovi ajatus siitä, että Jumala ja Jeesus istuisivat jossain korkealla, jossain taivaassa, josta käsin he ohjaavat pienen ihmisen elämää. Se ei yksinkertaisesti ole totta. Diakonissalaitoksen ja A-klinikoiden työ huumeisiin sortuneiden lasten ja nuorten parissa on totta. Jos Jumala on, jos hän on läsnä, hänen täytyy olla meissä ja meidän kauttamme. Muuten hän on abstraktio, voimaton ja olematon.

Jumala on rakkaus ja silloin hän on siellä, missä ihminen on läsnä omassa todellisuudessaan ja missä ihminen hyväksytään ja otetaan vastaan. Dorothee Soelle on sanonut, että yksi ainoa kidutettulapsi riittää vaientamaan ikuisesti imaisun ”kaikkivoipa”. Jumala ei ole mitään sellaista, joka olisi sidottu ominaisuuksiin, joiden vuoksi hän voisi näkyä, lähentyä tai erkaantua. Soelle sanoo: Jumala ei ole mitään muuta kuin hän, ”joka alkaa luottamuksella epäluottamuksen maailmassa”, Jumala on siellä missä ihmiset luottavat tosiinsa. Tämän vastakohtana yhteiskunta, jossa ei voi luottaa, on jumalaton, ihmiset toisistaan erottava helvetti.

Uskon kohde, Jumala, ei voi olla ajatusleikkiä tuonpuoleisuudesta, vaan toivoa siitä, että Jumala voittaa tässä maailmassa, jota hän on rakastanut Kristuksessa.

Jeesus kohottaa kätensä ja siunaa. Näin luen.

Mitä näen? Näen Türin seurakunnan kirkkoherran, Teet Hanschmidtin kädet, jotka hän on messun lopulla kohottanut. Kuulen, kuinka hän laulaa Herran siunausta.

Niin kuin yksi kristitty ystävä asian ilmaisi, rutinoidut rukoukset, Isä meidän ja Herran siunaus, yksinkertainen rukous haltuun ja näiden rinnalla rakkaus ja luottamus ja läsnäolo, meidän keskellämme, siinä kaikki. Siinä on helatorstain ihme, solmu, erkaantuessaan lähelle tuleva Jumala.